16.9.2009
Tammisaaren sairaalan synnytysosaston sulkemista ei ole minun, eikä usean muunkaan läntisen uudenmaan asukkaan mielestä perusteltu riittävän järkiperäisesti.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että päätöksentekoa tämän, sekä muutaman muunkin asian tiimoilla pyrkivät ohjailemaan pelkästään taloudelliset intressit.
On varsin epätervettä, että terveydenhuollon peruspalveluiden, erikoissairaanhoidosta puhumattakaan, tuotanto on saanut vahvasti vaikutteita voittoa tavoittelevien, inhimillisyydestä vähät välittävien liikeyrityksien menettelytavoista.
Ne argumentit, joita esimerkiksi ”tulospäällikkö” Jari Petäjä käyttää Västra Nyland- lehden Tammisaaren synnytysosaston sulkemista käsittelevässä artikkelissa eivät oikein järkiperäiseen ajatuksenjuoksuun istu.
Petäjä toteaa, että Lohja ei ole kaukana Tammisaaresta, eikä Lohjalta ole pitkä matka Jorvin sairaalaan. Niin, eihän maastakaan ole periaatteessa pitkä matka kuuhun, kun kerran sielläkin on käyty. Tuntuma kuitenkin sanoo, että on aivan eri asia lähteä synnyttämään vaikkapa Bromarvista tai Tenholasta Tammisaareen, kuin Lohjalle. Ennenkaikkea sellaisessa tilanteessa, jossa tuleekin mutkia matkaan. Esimerkiksi jommasta kummasta em. kunnasta kotoisin olevan lapsen olisi aivan eri asia pelastua Tammisaaren sairaalassa, kuin menehtyä matkalla Lohjalle. Se kun voi olla minuuteista kiinni. Lisäksi on jo nyt kuulemma ollut tilanteita, joissa pääkaupunkiseudullakin on sanottu ettei tänne voi nyt tulla synnyttämään, kun on liian täyttä.
Periaate hyvä, mutta en ole mistään löytänyt näyttöä siitä, että minkä hyvänsä ihmisiä käsittelevän ryhmä/yksikkökoon kasvattaminen antaisi mitään inhimillistä lisäarvoa tahi kustannustehokkuutta, kuten nykyään on muodikasta sanoa. Numerot paperilla tietysti puhuvat omaa kieltään.
On pakko tässä yhteydessä ottaa puheeksi ambulanssi, mahdollisesti tosin entinen sellainen, mutta HUS:in tarratekstejä kyljessään kantava, jonka näin taannoin työmatkallani Hankotiellä.
Haluaisin ajatella, että siinä ei kuljetettu sairasta tai loukkaantunutta ihmistä, koska auton kyljessä muistaakseni komeili yhdyssana ”Logistiikkapalvelut”.
Mikäli kyseessä oli alkuperäisestä käytöstään poistettu ambulanssi, jossa kuljetettiin sairaanhoitoon liittyviä tarvikkeita, on huoleni turha. Kuitenkin, jos nyt nopeasti tämä sivistyssana ”logistiikka” tässä avataan, niin se tarkoittaa materiaali-, raha- ja tietovirtojen hallintaan erikoistunutta tieteenhaaraa. Apua tarvitseva ihminen, joka siellä kyydissä mahdollisesti on, ei ole tietovirtaa, ainakaan siinä merkityksessä kuin logistiikan yhteydessä on tarkoituksenmukaista puhua. Eikä hän liioin ole rahaa, paitsi mahdollisille liiketaloudellista voittoa tavoitteleville terveydenhuoltosektorin lypsäjilleen. Jäljelle jää vielä ”materiaali”.
Eivät kai lääketieteellistä apua tarvitsevat ihmiset ole muuttumassa terveyskeskuksien sekä sairaaloiden voitontuottamisen raaka-aineeksi? Materiaaliksi? Jarrut päälle, mikäli näin todella ikinä olisi.
Oli niin tai näin, perusterveydenhuollon palveluja tulee nyt ja vastaisuudessakin tuottaa vastuullisesti, turvallisesti, sekä vähemmän euron merkit silmissä kiiluen. Puhumme päätöksenteosta, jota meidän kaikkien tulisi markkinatalouden varsin vapaasti mellastaessa aktiivisesti kyseenalaistaa. Ihmisen, niin lapsen kuin aikuisenkaan, arvoa kun ei voi mitata rahassa.
