Media parkkeeraa ja asemoi poliitikot

Ensin se keksi, että perussuomalaiset ovat äärikonservatiiveja, lue äärioikeistoa.

Seuraavaksi se alkoi puhua, että vaalit ovat kahdenkauppa: konservatiivien ja liberaalien. Että ihmisillä olisikin vain ja ainoastaan kaksi vaihtoehtoa. Konservatiiveihin kuuluisivat kaikkien puolueiden vanhoilliset jäpikkäät ja nuorempi jengi sitten ilmeisesti liberaaleihin, koska se kuulostaa niin vapaamieliseltä ja kivalta.

Tästä kuviosta on unohdettu kokonaan vasemmisto. Ei varmaankaan ihan vahingossa. Vasemmistoa näkee julkisuudessa yleensä vain silloin, kuin puhutaan jostain gallupista, mikä selvästi näyttää vasemmiston kannatuksen laskua.

Ei tämä mitään uutta ole. Näin on aina ollut. Se on porvarillista hegemoniaa ja sen uusintamista. Muutoksen äänet yritetään yhteiskunnasta kokonaan vaientaa.

Samaan tähdätään väkivallan käyttöönottamisella. Ranskassa jo koululaisia ammutaan kumiluodeilla, vanhuksia lyödään pampulla naamaan ja toisinajattelijoiden niskaan suihkutetaan kyynelkaasua.

Tällä vastakkainasettelulla valtaapitävät yrittävät tietysti saattaa Suomeen amerikkalaisen järjestelmän. Siinä vastakkain ovat vain konservatiivit ja liberaalit: porvarit ja porvarit, republikaanit ja demokraatit. Samaa sontaa, mutta eri paketissa. Tämä projekti on Suomen oikeistolla ollut jo vuosikymmenet. Mutta ainakaan tähän asti sumutus ei ole onnistunut.

Vasemmisto on yhä olemassa. Se on ollut ja se tulee olemaan. Politiikassa laineet lyövät välillä korkeina, mutta kulku jatkuu. Kurssi on kohti parempaa. Vasemmisto on perinteisesti ajanut työtätekevien ihmisten asiaa ihan siihen katsomatta kuuluvatko he duunareihin tai nk. keskiluokkaan, jonka jäsenet yhtä kaikki ovat työläisiä. Myös paskaduunin tekijöitä ja pätkätyöläisiä vasemmisto puolustaa.

Kaikkein vähävaraisempienkin asemaa vasemmisto haluaa parantaa, vaikka heistä eivät muut ole kiinnostuneita, koska he eivät äänestä. Leipäjonoissa seisovat ihmiset ovat tämän päivän unohdettu kansa. Niissä seisoo entistä enemmän myös lapsiperheitä.

Hyvä kysymys

Kuulin työmaalla hyvän kysymyksen tai pohdinnan. En tiedä paljonko ironiaa siihen sisältyi, mutta ajattelemisen arvoinen se oli. Näkökulmia on yhtä paljon kuin ihmisiä. Idea oli tällainen: "Miksi siellä eduskunnassa on niin erimielistä porukkaa, ettei siellä päästä yksimielisyyteen asioista?"

Vaikka suomalainen politiikka on konsensushakuista, erilaisilla arvoilla varustetut ihmiset kannattavat erilaista politiikkaa. "It is economy, stupid.", sanoi ekonomisti. Pääomatuloilla elävä meinaa, että viiden euron tai jopa euron tuntipalkka on työntekijälle riittävä liksa. Duunari vastaavasti kiroaa, että olisi edes kymppi per tunti. Perheellisellä viisikymppiäkään ei ole ruokakaupassa kuin näyttää.

Systeemi pelaa niin, että parempiosaiset äänestävät parempiosaisten asioita ajavia ihmisiä eduskuntaan, ja duunari äänestää työväenpuolueen (esim. Vasemmisto, SKP, SDP) ehdokasta. Tai näin pitäisi olla.

Moni kuitenkin jättää äänensä ikään kuin jonkinlaisena protestina käyttämättä.

Parempiosaiset äänestävät aina, silloin syntyy porvarihallitus. Tässä auttaa, kun duunari antaa äänensä oikeistopuolueelle milloin missäkin ”toivotalkoissa”.

Oikeistotalkoiden jälki tuntuu duunarin, opiskelijan sekä eläkeläisen niskavilloissa. Leikataan, supistetaan, annetaan kenkää, nostetaan eläkeikää ja jäädytetään palkankorotukset. Mitä vielä? Syntyperäisesti rikkaita nämä eivät koske, siksi nykyiset päätöksentekijät eivät halua näistä kertoa.

Menneiden sukupolvien vuonna 1918 aloittama hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen on loppunut, ja sen rippeitä romutetaan kovaa kyytiä.

Terävimmät kyynärpäät, sekä myytti oman onnensa sepistä ja Roope Ankoista, määrittelee nykyaikaa. Kaverista ei välitetä, sille ei jätetä eikä siitä huolehdita. Minä, minä, minä. Se on sitä liberaalia, makeaa ja muodikasta. Ja oikeistolaista. Vasemmiston ehdokkaana olen, koska olen työläinen.

Miten voit, Raasepori?

Kasvua ja kehitystä tapahtuu luonnonlakien mukaisesti muutostilan vallitessa sekä kriisien kohdatessa.

Kumpaakin edustaa varmasti kuntaliitos, sekä asukkaille että kunnan työntekijöille, ihmisille virkojen ja titteleiden takana.

Sivullisena kuulostellen olen huomannut joidenkin Raaseporin kaupungin työntekijöiden vaikuttavan paikoin varsin väsähtäneiltä sekä turhautuneilta. Hahmottuu kuvia epäselvistä vastuu-alueista, välinpitämättömistä, tai johtamistiedon-, sekä taidon puutteesta kärsivistä esimiehistä, päällekkäisten organisaatioiden aiheuttamasta joustamattomuudesta sekä paisuneista työtaakoista.

Ei liene yllättävää, että ilmenee esimerkiksi ruuhkaisuutta rakennuslupien käsittelyssä,

tai viivästyksiä julkisten tilojen peruskorjauksissa, suuremmista home-, ja kosteuskorjauksista puhumattakaan.

Tällaiset ilmiöt eivät liene mitenkään tuottamuksellista tekoa, eivätkä varmastikaan jotakin, jota ei voisi kehittäen korjata.

Katsotaanko Raaseporin kaltaisen kuntaliitosmyllerryksen keskellä systemaattisesti myös kaupungin työntekijöiden hyvinvoinnin sekä jaksamisen perään, paljon puhuttujen kovien numeroiden lisäksi?

I.A.